Työntekijäkokemus: Jere Nyholm, huoltoasentaja – Balkonser

Olen Jere Nyholm, Balkonserin huoltoasentaja.
Onnistumiset palkitsevat tässä työssä. On hieno tunne, kun saat parin tunnin työn jälkeen esimerkiksi täysin toimimattomat parvekelasit pelaamaan.
Se auttaa jaksamaan, kun asiakaskin vielä kiittelee, etteivät lasit ole koskaan toimineet noin hyvin.
”Työ on vaihtelevaa, ja se on pelkästään hyvä asia.”
Jere Nyholm
Balkonser arvosti monipuolista taustaa
Toisten lasien kanssa on enemmän hommaa. Joidenkin mallien kanssa haasteita on taas reilusti vähemmän. Kaikki työt hoidetaan tästä huolimatta aina kunnialla maaliin.
Ennen Balkonserille tuloani olin kymmenen vuotta vartiointialalla. Sitä ennen työskentelin myös rakennustyömaalla.
Työvälineet siis pysyivät kädessä hyvin jo valmiiksikin. Tässä työssä on toki silti omat niksinsä.
Balkonser luottaa toimivaan yhteispeliin
Tulin tänne töihin kesällä 2019. Balkonser on ollut näin työntekijän näkökulmasta hyvä työpaikka.
Ensinnäkin johto ottaa huoltoasentajat hyvin huomioon. Heille voi aina soittaa, jos tulee jotain ongelmatilanteita tai joku asia kaipaa parannusta.
Viihtymiseen on vaikuttanut paljon myös se, että meillä on aina ollut Balkonserilla todella hyvä työporukka. Juttelemme työkavereiden kanssa paljon muustakin kuin työasioista.
Monipuolisuus pitää työn mielekkäänä
Parvekelasimerkkejä on useita ja merkeillä on vielä monia eri malleja.
Kohteetkin ovat aina erilaisia, joten ei tässä liian samanlaisia päiviä pääse tulemaan.
Työni on vaihtelevaa, ja se on pelkästään hyvä asia. Tylsyys ei pääse Balkonserilla vaivaamaan.
Meillä on kotona 2- ja 6-vuotiaat lapset. Vapaa-aikani menee pitkälti perheen kanssa touhutessa. Se on juuri sopivaa vastapainoa työlleni huoltoasentajana.
Töihin Balkonserille?
Kiinnostaisiko sinua parvekelasien huoltoasentajan työ Balkonserilla?
Etsimme jatkuvasti uusia parvekelasien tulevaisuuden tähtiä rivejämme vahvistamaan.
Tarjoamme vaihtelevan ja mielenkiintoisen työn loistavassa työporukassa.
Koulutamme itse sinusta parvekelasien huollon ammattilaisen Balkonser AKATEMIA -koulutuksessa.
Balkonser AKATEMIA on koulutus, jossa perehdytämme uudet työntekijämme yksityiskohtaisesti ja huolellisesti heidän tuleviin työtehtäviinsä.
Tarkoituksenmukainen ja käytännönläheinen koulutus takaa Balkonserin työnjäljen ja palvelun pysyvän huippulaatuisina.
– Huollamme kaikki parvekelasimerkit ja olemme parvekelasihuollon mestareita. Siksi koulutuksenkin on oltava maailman paras, Balkonserin perustaja Esa Hyväri sanoo.
Kiinnostuitko? Katso avoimet työpaikkamme tai jätä vain avoin hakemus tämän linkin takaa!