Terkut terassilta!

X Takaisin blogiin

Olen Sonja, lifestylebloggaaja, 1-vuotiaan lapsen ja 8-vuotiaan koiran äiti, vaimo ja sisustusta sekä matkailua rakastava seikkailija. Perheemme asuu rivitaloviisiössä uudiskohteessa pääkaupunkiseudulla, ja kotimme rakkain paikka on minulle lasitettu terassimme ja takapihamme. Lisäksi vietän paljon aikaa vapaa-ajan asunnollamme Pohjois-Savossa.  Bloggaan Balkonserin sivuilla vuonna 2021, ja kerron terassielämästämme eri vuodenaikoina; keväällä, kesällä, syksyllä ja talvella.

terassi ja termomatto

Ensilumessa ja kylmissä talvipäivissä on tunnelmaa ja on ihanaa kääriytyä lämpimässä vaatetuksessa viltin alle nautiskelemaan kirjasta ja kahvista. Rakastan kuitenkin eniten sitä fiilistä, kun talvi alkaa kääntyä tammikuun loppupuolella kevääksi. Aamut alkavat valoisana riippumatta heräämisajankohdasta, ja töistä kotiin tullessa on edelleen valoisaa. Meidän perhe viettääkin kotiin tultua sekä viikonloppuisin mahdollisimman paljon aikaa ulkona!

Terassimme mahdollistaa sen, että ulkona on mukavaa olla säällä kuin säällä. Vaikka ulkona olisi kylmä, termomatto lasitetulla terassilla eristää uskomattoman paljon maasta nousevaa kylmyyttä, ja lasit puolestaan suojaavat viimalta tai sateelta. Terassilämmittimen avulla puolestaan myös etäpäivien vietto onnistuu mutkitta auringonpaisteessa ”ulkoillen”, sillä tilassa tarkenee olla ilman päällysvaatteita.

terassi jossa on sohvia ja termomatto

Hankimme Balkonserilta keväällä 2020 termomaton pitkän harkinnan jälkeen, emmekä ole katuneet hetkeäkään. Matto on uskomattoman lämmin, mukava jalan alla, ja siitä on helppo imuroida ulkoa kantautuva roska tai pestä lapsi- ja koiraperheessä usein tulevat tahrat. Lisäksi matto sopii sisustukseen, sillä se on kauniin sävyinen ja pelkistetty. Ja mikä parasta, mattoja saa useissa eri sävyissä, joten sen saa sopimaan tilaan kuin tilaan. Kokeilimme aiemmin ns. tavanomaisempia mattoja tilassa, mutta silloin terassilla vietetty aika jäi todella vähäiseksi, koska tila oli liian kylmä oleskeluun. Nyt termomaton laiton myötä vietämme takapihallamme lähes puolet kotonaoloajasta.

terassi jossa on kynttilöitä ja havuja ja termomatto

Maton sävyn päättäminen oli helppoa, sillä tilasin mallipalat suoraan Balkonserin kotisivuilta, ja mallasin niiden avulla kätevästi meidän sisustukseemme sekä talomme sävyihin sopivan maton. Meidän termomattomme koostuu neljästä osasta, jotka on aseteltu vierekkäin. Mittasimme ja asensimme matot itse, mutta Balkonserilta on saatavilla myös asennuspalvelu. Koin kuitenkin, että itse asentaminen oli todella helppoa, ja maton muotoilu sujui helposti mattoveitsellä. Matto tuli pari päivää tilauksen jälkeen, eli tilaaminen ja toimitus sujui superhelposti. Halusin useasta osasta koostuvan maton, sillä näin yksi osio on kevyt kopistella tai nostaa esim. pesuun.

terassi jossa on kasveja ja termomatto

Talvella pihalta kantautuu terassille paljon lunta kenkien mukana, mutta termomatto ei tästä kärsi. Kun lumi sulaa, matto kuivuu itsestään eikä siihen jää esim. rumia läikkiä. Pakkaspäivinä pitkän lenkin jälkeen perheemme kokoontuukin usein viikonloppuisin terassille, ja nautimme suojaisassa tilassa välipalaa ja kaakaota lämmikkeeksi.

Rakastan polttaa kynttilöitä vuoden pimeimpinä aikoina niin sisällä kuin talvella. Onneksi termomatto on syttymätöntä ja paloturvallista materiaalia, sillä siten kynttilöistä on mahdollista nauttia lyhdyissä terassilla, ja se luo talvi-iltoihin ihanasti tunnelmaa.

kynttilöitä ja tyynyjä ja termomatto terassilla

Minulla on tapana sisustaa terassiamme vuodenaikojen mukaan ja sen vuoksi onkin huippua, että termomattojen sävyt ovat neutraaleja ja sopivat jokaiseen tyyliin. Marraskuussa kerään terassille paljon havuja ja lisään tunnelmavalaistusta helmikuulle saakka. Tässä tunnelmassa onkin ollut ihana esimerkiksi juhlistaa vaihtuvaa uutta vuotta villasukat jalassa lämpimässä neuleessa uuden vuoden raketteja katsellen. Termomaton vuoksi siis koko perheen ei tarvitse kaivaa toppavarustusta esiin, vaan terassilla tarkenee viettää kilistää vaihtuvan vuoden kunniaksi myös pakkasella.

terassi jolla on termomatto ja sohva ja kynttilä

Balkonser tarjoaa lasitetuille terasseille myös Visorin kaihtimia. Tykkäämme pitää kodin sisätilojen verhoja auki myös iltaisin, joten aloimme kaipaamaan terassille enemmän näkösuojaa. Syksyllä 2020 Balkonserilta saapui ammattitaitoinen asentaja, joka taikoi meille hetkessä kauniin näkösuojan. Kaihtimet ovat helppokäyttöiset, ja meidän mallimme antaa täysin peittävän ja lisäksi tyylikkään suojan. Ulkoa ei oikeasti näy sisältä kuin hahmot, kun on pimeää ja sisätila on valaistu. Verhot näyttävät siisteiltä ja yksinkertaisilta, ja niissäkin oli useita värivaihtoehtoja valittavana. Vaikka ulkona on kylmä, käyn usein laskemassa illalla verhot alas jopa paljain jaloin, sillä termomatto tuntuu niin lämpöiseltä jalan alla.

Onneksi talvi alkaa kääntyä hiljalleen nyt kevääksi, palataan termomattokuulumisiin uudelleen siis silloin, kun kevät on kunnolla koittanut!

Terveisin,

Sonja

terassi jossa on terassilasitus ja kaihtimet

Tutustu Balkonserin Termomattoihin täältä!